Maaliskuun puolivälissä, kun oli jo käynyt selväksi, ettei koronavirus olisikaan flunssan kaltainen pikkukiusa, maailma muuttui äkkiä. Yhteiskunta ympärillämme sulkeutui, vessapaperit katosivat kauppojen hyllyiltä, ikkunoihin ilmestyi ”ça va bien aller”-tekstillä varustettuja sateenkaaria ja hallitus aloitti päivittäiset tiedotustilaisuutensa tautitilanteen kehittymisestä. Pyhässä Mikaelissa teimme jo varhaisessa vaiheessa päätöksen siitä, että jumalanpalvelukset kirkolla olisi toistaiseksi keskeytettävä. Vaikka päätös oli ainoa oikea, se vei meidät myös ison kysymyksen äärelle: koska seurakunta on ennen kaikkea perhe, jonka kutsumuksena on kasvaa yhdessä Jumalan armossa ja välittää sitä ede
In March, when it had already become clear that the novel coronavirus would not be “just like the common cold”, the world around us changed quickly. Businesses closed their doors, stores ran out of toilet paper, those cute “ça va bien aller” rainbows appeared on windows and the government began their daily press briefings to update everyone on the spread of the virus. At St. Michael’s we decided early on to cancel all our in-person activities. Even though the decision was the only right one, it forced us to ask ourselves a big question: because a church is not a building but a family called to proclaim God’s grace, to grow together in loving our neighbours and to strengthen the bonds of comm
